energiasäästö

Digitaalisuus ja kodin energiatehokkuus sekä EU:n vaatimukset sulassa sovussa

Digitaalisuus ja kodin energiatehokkuus ovat yhä tiiviimmin sidoksissa toisiinsa, ja EU on asettanut tiukkoja vaatimuksia energiatehokkuuden parantamiselle. Digitaaliteknologioita käytetään nyt yhä enemmän kodin energiatehokkuuden hallintaan ja valvontaan, kuten älykkäitä termostaatteja ja valaistusratkaisuja. 80-luvulla ja 90-luvulla Nokian huippuvuosina tuntui, että Suomi oli aivan kärjessä kaikessa digitaalisuudessa. Nyt 2023 tuntuu, että olemme ainakin naapureitamme takamatkalla, mutta Keski-Eurooppaa … Tutustu lisää

Energiakriisi

SDP Mäkynen: Päättäväisillä toimilla kohtia energiaomavaraisuutta, hiilineutraaliutta ja edullista energiaa

Talvi on ollut monin tavoin poikkeuksellinen. Venäjän sota Ukrainainassa on ajanut energian hinnat ylös ja tätä kautta monet kotitaloudet ahdinkoon, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Matias Mäkynen. Marinin hallitus on ryhtynyt jämäkästi toimiin energiakriisin torjumiseksi. Hallitus on ottanut käyttöön useita keinoja, kuten verotuksen sähkövähennykset ja sähkötuet kuluvan vuoden budjetissa. Lisäksi arvonlisävero sähkölle on kevään ajaksi … Tutustu lisää

Oikeilla ratkaisuilla yli 50 % energiasäästöt

Salon ja Lohjan alueilla toimiva SSO eli Osuuskauppa toteutti liikekiinteistöissään mittavat investoinnit parantaen energiatehokkuutta kylmälaitteiden, valaistuksen ja lämmityksen osalta, ja tuloksena oli 40-70 % säästöt energian kulutuksessa. Lisäksi SSO on investoinut voimakkaasti sekä tuulienergiaan ja omiin aurinkopaneeleihin, joiden avulla saadaan katettua jo noin 97 % kaikesta sähkönkulutuksesta. Oikeilla ratkaisuilla on siis mahdollista parentaa oikeasti energiatehokkuutta … Tutustu lisää

Sähkön arvonlisävero

STUL: Sähkön käyttöä pitää säädellä

Sähkön käytön ohjaaminen sopiviin kulutushetkiin tasaa sähkön hintahuippuja jatkuvaa säästämistä tehokkaammin. Sähkön säästäminen on ollut yksi tämän talven kuumimmista puheenaiheista. Monille kiinteähintaisten sähkösopimusten haltijoille sähkön jatkuva säästäminen on välttämätöntä, mutta sähkömarkkinoiden toimivuuden takia huomiota tulisi kiinnittää enemmän sähkön oikea-aikaiseen käyttöön. – Sähköä ei tarvitse aina säästää. Tuulivoimatuotannon määrä kasvaa Suomessa niin valtavalla vauhdilla, että sähköä … Tutustu lisää

Astetta alemmas

Lidl on mukana energiansäästötalkoissa joulunakin – nyt jo saavutettu 10 % säästö

Koko Suomessa yritykset ja kotitaloudet varautuvat säästämään sähköä. Lidl on mukana talkoissa. Lidlissä lämpötiloja laskemalla, valaistusta optimoimalla sekä kytkemällä juomahyllyt pois päältä on säästetty jo 10 prosenttia energiaa edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Valtakunnallinen energiansäästökampanja Astetta alemmas kannustaa niin yrityksiä kuin kotitalouksiakin vähentämään ja siirtämään sähkön kulutustaan, jotta energiaa riittää talven lämmityskaudella kaikille. Myös Lidl on mukana talkoissa: … Tutustu lisää

Suurempi kotitalousvähennys lisäisi suomalaisten remontointihalukkuutta

Kotitalousvähennyksen ansiosta remonttikustannuksissa voi säästää jopa tuhansia euroja – nykyisen vähennyksen hyödyt painottuvat pariskuntiin ja kimpassa remontoiviin. Kaksi viidestä suomalaisesta tekisi tai teettäisi useammin tai kattavammin remontteja, jos kotitalousvähennys olisi nykyistä suurempi. Tämä selviää Starkin teettämästä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat -kyselytutkimuksesta*. 43 prosenttia suomalaisista tekisi tai teettäisi useammin tai kattavammin remontteja, jos kotitalousvähennys olisi suurempi. … Tutustu lisää

Energiansäästövinkit – Tee huonelämpötilan alentaminen oikein

Jokaisen asteen alentaminen lämmityksessä pienentää energialaskua keskimäärin 5 %. Monessa torpassa ja taloyhtiössä onkin puheista siirrytty tekoihin. Lämpötilan alentamiseen ei kuitenkaan riitä patterin termostaatin pyöräytys pienemmälle asennolle. Termostaatin vaikutus rajoittuu yhteen huoneeseen Useimmat ajattelevat, että lämpötilan laskemiseksi riittää, kun käy pyöräyttämässä patterin- tai huoneen termostaattia pienemmälle asennolle. Niin se riittääkin, mutta vain yhden patterin tai … Tutustu lisää

Sähkön arvonlisävero

Sähkön arvonlisävero alenee 10 %

Sähkön arvonlisävero alenee 24 prosentista 10 prosenttiin. Lisäksi jaossa on verovähennyksiä ja sähkötukea talouksille, joita kaiken kallistuminen kurittaa. Alennukset ja tuet koskevat ainoastaan sähkön myyntihintaa, eikä niillä ole vaikutusta siirtohintoihin. Eniten muutoksesta hyötyvät puhtaasti sähkölämmitteiset talot. Sähkön alv-alennusta on kritisoitu ristiriitaiseksi toimenpiteeksi aikana, jolloin sähkönkulutusta tulisi vähentää. Myös pörssisähkönostajat voivat joutua kärsimään. Arvonlisäveron alennuksen on … Tutustu lisää

Väylävirasto varautuu maantievalaistuksen osittaisiin sammutuksiin

Väylävirasto varautuu siihen, että talven aikana voidaan joutua tilapäisesti sammuttamaan osa maanteiden valaistuksesta mahdollisen sähköpulan estämiseksi. Energiansäästötalkoisiin osallistumisen tavoitteena on välttää sähköpula ja pakotetut sähkökatkot tilanteissa, joissa sähkön tuotanto ei riitä vastaamaan kysyntää. Mahdollisten sammutusten liikenneturvallisuusvaikutukset pyritään minimoimaan. Väylävirasto vastaa yhdessä alueellisten ELY-keskusten kanssa noin 78 000 kilometristä maanteitä, joista noin 12 000 kilometriä on … Tutustu lisää