ELY-keskukset: Lähes 27 000 öljylämmityksen vaihtajalle on myönnetty ELY-keskuksen avustus – tukea riittää vielä liki 9 000 omakotitalon tai paritalon remonttiin

Nyt on hyvä hetki tarttua toimeen, jos pohdinnassa on vanhan öljylämmityksen vaihtaminen uuteen, fossiilittomaan lämmitysjärjestelmään esimerkiksi tulevana kesänä. ELY-keskuksen avustuspäätöksen saa tällä hetkellä noin kolmessa kuukaudessa hakemuksen jättämisestä.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus myöntää edelleen suosittuja 4 000 ja 2 500 euron avustuksia öljylämmityksestä luopuville pientalojen omistajille. Avustuksia myönnetään niin pitkään kuin jäljellä oleva 35,6 miljoonan euron rahapotti riittää, kuitenkin enintään syksyyn 2025 saakka. Samasta määrärahasta myönnetään avustuksia maakaasulämmityksen vaihtajille.

Avustusta voidaan myöntää yksityishenkilöille tai kuolinpesille öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen ja uuden lämmitysjärjestelmän hankkimiseen silloin kun pientalo on ympärivuotisessa asuinkäytössä. Avustuksen saamiseksi öljylämmitysjärjestelmä tulee poistaa kokonaan säiliöineen. Yhteen remonttiin voi saada vain yhdenlaisen valtionavustuksen tai kotitalousvähennyksen.

”Asiakaspalautteen perusteella hakeminen on onnistunut sujuvasti silloin kun hakija on tutustunut huolella hakuohjeisiin. Hakemuksen käsittely sujuu nopeasti, kun mukana on heti kaikki tarvittavat liitteet, mukaan lukien valtakirjat kiinteistön muilta omistajilta, kuten puolisolta”, vinkkaa ryhmäpäällikkö Sabina Mäki Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta. Pirkanmaan ELY-keskus käsittelee keskitetysti koko maan hakemukset.

Remontteja tehty pian 24 000

Avustusta on hakenut syksystä 2020 alkaen yli 32 000 pientalon omistajaa. ELY-keskus on tehnyt kaikkiaan noin 30 400 avustuspäätöstä, joista 88 % on ollut myönteisiä. Avustus maksetaan vasta remontin toteuttamisen jälkeen, ja tähän mennessä tukea on maksettu lähes 24 000 remontin toteuttaneelle hakijalle.

Hakijoista 70 % on ilmoittanut vaihtavansa fossiilisen lämmityksen ilma-vesilämpöpumppuun, 19 % on ollut vaihtamassa maalämpöön ja 8 % kaukolämpöön. Pieni osuus hakijoista on päätynyt muihin ratkaisuihin, kuten sähkölämmitykseen, jota on täydennetty usein ilmalämpöpumpulla.

Vastaavanlaista avustusta voi hakea myös maakaasulämmityksestä luopumiseen. Avustus on myönnetty yli 1 000 kaasulämmityksen vaihtajalle.

Lisätietoa avustuksista


Löydä edullinen laina lainaaverkossa.fi ja Axolainan avulla

Axolaina vertaa puolestasi 2000 € – 60 000 € lainat

  • Et sitoudu mihinkään
  • Se ei maksa sinulle mitään
  • Saat parhaan tarjouksen
Klikkaa tästä ja pääset suoraan Axolainan lainatarjous-lomakkeeseen

Vastaa