STUL: Sähkön käyttöä pitää säädellä

Sähkön käytön ohjaaminen sopiviin kulutushetkiin tasaa sähkön hintahuippuja jatkuvaa säästämistä tehokkaammin.

Sähkön säästäminen on ollut yksi tämän talven kuumimmista puheenaiheista. Monille kiinteähintaisten sähkösopimusten haltijoille sähkön jatkuva säästäminen on välttämätöntä, mutta sähkömarkkinoiden toimivuuden takia huomiota tulisi kiinnittää enemmän sähkön oikea-aikaiseen käyttöön.

– Sähköä ei tarvitse aina säästää. Tuulivoimatuotannon määrä kasvaa Suomessa niin valtavalla vauhdilla, että sähköä tulee olemaan kymmeninä päivinä vuodessa niin ylenpalttisesti tarjolla, ettei kaikkea sähköä pystytä kuluttamaan tai edes myymään naapurimaihin, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n tekninen asiantuntija Matti Orrberg sanoo.

Vastaavasti myös sähkön hinnan suuria vaihteluita tullaan todennäköisesti näkemään jatkossakin runsaasti.

– Sähkön hintapiikkeihin kannattaa varautua sähköjärjestelmien suunnittelun ja uusimisen yhteydessä. Näillä sähkönhinnoilla ohjausjärjestelmät maksavat hankintahintansa nopeasti takaisin, sillä kulutuksen ohjauksen automatisointi on suhteellisen helppoa ja edullista.

Markkinoille on saatu tämän talven aikana ensimmäisiä pörssisähkön hintaan automaattisesti reagoivia ohjausjärjestelmiä. Älykkäimmät järjestelmät osaavat ennakoida kulutuksenohjauksessa myös sähkön hintakehitystä, ja laskea näin, milloin esimerkiksi lämminvesivaraaja on taloudellisinta kytkeä päälle. Tämä on mahdollista, sillä pörssisähkön tuntihinta ilmoitetaan päivittäin vuorokaudeksi eteenpäin.

Runsaasti energiaa kuluttavan lämmityksen säätely tarjoaa kiinteistöissä suurimman kulutuksenjoustopotentiaalin, minkä lisäksi myös ilmanvaihdon säätely on helppo ja kustannustehokas tapa säädellä kulutusta.

– Sähkön edullisina saatavuushetkinä kiinteistöä voi lämmittää hieman liikaa ja ottaa villapaidan pois. Kaikille lämpötilan jatkuva vaihtelu ei sovi, mutta jos tämä ei haittaa, on lämpötilan pitäminen 23 -17 asteen välillä kokonaistaloudellisempaa kuin lämpötilan pysyvä laskeminen asteella 20 asteesta 19 asteeseen.

Sähköjärjestelmän toimivuuden kannalta tehokkain ratkaisu olisi lopettaa perinteiset kiinteähintaiset sähkösopimukset kokonaan ja siirtyä täysin pörssisähkösopimuksiin tai muilla tavoin sähkön kulutusta – ja tuottoakin – ohjaaviin sähkösopimuksiin, jotka kannustaisivat yhteiskunnallisesti tärkeisiin toimiin. Tällöin kaikkien vähänkään taloudellisesti ajattelevien toimijoiden olisi pakko mukauttaa kulutustaan kulloinkin vallitsevaan sähkön saanti- ja hintatilanteeseen.

– Ajatus ei ole aivan niin radikaali kuin miltä se kuulostaa, sillä kulutuksen mukautuminen sähkön saatavuustilanteeseen leikkaisi myös sähkön hintapiikkejä kysynnän laskiessa nopeasti hintojen noustessa, Orrberg pohtii.

Lähteet: Steul ja stt


Eduskuntavaalit 2023

Lue myös diginyt.fi sivuston aihe, jossa mainitaan WhatsApp lataus tai latauksesta.


Löydä edullinen laina lainaaverkossa.fi ja Axolainan avulla

Axolaina vertaa puolestasi 2000 € – 60 000 € lainat

  • Et sitoudu mihinkään
  • Se ei maksa sinulle mitään
  • Saat parhaan tarjouksen
Klikkaa tästä ja pääset suoraan Axolainan lainatarjous-lomakkeeseen

Vastaa