Sähkön arvonlisävero alenee 10 %

Sähkön arvonlisävero alenee 24 prosentista 10 prosenttiin. Lisäksi jaossa on verovähennyksiä ja sähkötukea talouksille, joita kaiken kallistuminen kurittaa. Alennukset ja tuet koskevat ainoastaan sähkön myyntihintaa, eikä niillä ole vaikutusta siirtohintoihin. Eniten muutoksesta hyötyvät puhtaasti sähkölämmitteiset talot. Sähkön alv-alennusta on kritisoitu ristiriitaiseksi toimenpiteeksi aikana, jolloin sähkönkulutusta tulisi vähentää. Myös pörssisähkönostajat voivat joutua kärsimään. Arvonlisäveron alennuksen on määrä kestää joulukuusta huhtikuun loppuun asti.

Sähkön alv-alennus

Sähkön arvonlisävero on tavallisesti 24 prosenttia. 1.12.2022 alkaen sähkön arvonlisäkanta alenee 24 prosentista 10 prosenttiin. Alennus koskee ainoastaan sähkönmyyntiä, eikä sillä ole vaikutusta sähkön siirtohintoihin tai muihin lisäpalveluihin, kuten maksumuistutuksiin, laskutukseen tai välineiden, kuten aurinkopaneelien vuokraukseen. Näiden veroluokka pysyy edelleen 24 %.

Sähkön myyntihinnan (c/kWh) lisäksi kuluttajilta yleensä veloitetaan kuukausittainen perusmaksu sekä mahdollinen tuotantotavan lisämaksu, kuten uusiutuvan energian lisä. Nämä kaikki kuuluvat nyt 10 % alv-luokkaan 30.4.2023 asti. Lisäksi alennuksen piiriin kuuluvat mahdolliset ennakkomaksut, joilla tarkoitetaan maksuja, jotka erääntyvät ennen myytävän sähkön toimittamista.

Sähkövähennys

Sähkövähennystä voivat saada taloudet, joiden sähkön myyntihinnasta (c/kWh) koituva lasku ylittää 2 000 euroa tammi-huhtikuun 2023 välisenä aikana. Ylitse menevästä osuudesta korvataan 60 prosenttia, mutta maksimissaan kuitenkin 2 400 euroa yhtä taloutta kohden. Vähennykseen ei lasketa mukaan sähkönsiirrosta koituvia maksuja. Vähennystä myös koskee kotitalousvähennyksen 100 euron omavastuu.

Esimerkiksi, jos sähkölaskusi kulutetun energian osalta on tammi-huhtikuulta yhteensä 2 500 euroa (noin 625 € kuukautta kohti ilman sähkönsiirtoa), voit saada sähkövähennystä 500 euron osalta. Vähennys lasketaan 60 % x 500 = 300 €. Jos sinulla ei ole muuta kotitalousvähennettävää, vähennetään tästä summasta 100 euron omavastuu, jolloin saat sähkövähennystä yhteensä 200 euroa. Vähennys tehdään suoraan veroista ja tarvittaessa vähennys voidaan jakaa puolisoille. Pienituloisille sähkövähennyksen hyödyntäminen on vaikeaa, jos verotettavaa ei kerry tarpeeksi.

Vastaavasti, jos sähkölaskujesi yhteenlaskettu summa tammi-huhtikuun osalta on 4 000 euroa (noin 1 000 € kuukautta kohden ilman sähkönsiirtoa), voit hakea vähennystä 2 000 euron edestä. 60 % x 2000 = 1200 €. Jos olet jo maksanut kotitalousvähennyksen omavastuun, hyvitetään tuo 1 200 euroa sinulle kokonaan verotuksessa.

Sähkötuki

Kelan sähkötuki on Kelan myöntämä apu talouksille, joiden sähkökulut ovat yli 400 euroa kuukaudessa ja jotka eivät pysty hyödyntämään täysimääräisesti sähkövähennystä. Tuki korvaa 60 prosenttia 400 euron ylittävistä kuluista, mutta enimmillään 660 euroa kuukautta kohden. Sähkötuki on verotonta, eikä vaikuta muihin Kelalta saataviin tukiin tai etuuksiin, ellet ole erikseen saanut toimeentulotukea sähkölaskuihin.

Sähkövähennys ja -tuki koskevat ainoastaan 1.1.-30.4.2023 tulleita laskuja, eikä niissä huomioida joulukuuta, vaikka lasku tulisi tammikuun puolella. Lisäksi vähennystä voi saada vain yhdestä vakituisesti asutusta asunnosta. Kuluihin ei voi laskea mukaan muita asuntoja tai vapaa-ajan asuntoa. Sähkövähennys ja sähkötuki ovat toisensa poissulkevia eli voit hakea vain jompaa kumpaa.

Sähkön arvolisäveroalennuksen hyödyt ja haitat

Sähkön arvonlisäveron alentaminen on saanut sekä kiitosta, että kritiikkiä. Moni on kokenut, että valtio edes yrittää auttaa niitä, joita suuret sähkölaskut kurittavat. Toisaalta muut lämmitystavat, kuten öljyllä lämpiävät taloudet, eivät ole saaneet vastaavaa kädenojennusta, vaikka lämmitysöljyn hinta on noussut. Vanhoissa öljylämmitteisissä taloissa asuu paljon pienituloisia eläkeläisiä. Valtio on tarjonnut öljylämmityksen vaihtajille 4 000 euron kotitalousvähennystä, mutta lämmitystavan vaihtaminen vaatii paljon suuremman alkupääoman, joka on monelle koitunut kompastinkiveksi.

Kritiikkiä ovat myös keränneet alennusten ja vähennysten riittävyys, esimerkiksi Norjassa valtio on tukenut paljon suuremmalla kädellä kansalaisiaan sähkön hinnannousulta. Valtion toimenpiteet jättävät myös aukkoja, joissa sähkölasku voi nousta yksinasuvalla pienituloisella merkittävästi, mutta ei silti oikeuta sähkötukeen. Nyt alkaneet toimenpiteet eivät myöskään ole kohdistettuja, sillä läheskään kaikki suomalaiset eivät kärvistele korkeiden sähkön hintojen kanssa. Monilla on pitkä määräaikainen sähkösopimus, jonka kesto on 2-3 vuotta ja sähkön hinta 5-7 snt/kWh.

Taloussanomien haastattelema Helsingin yliopiston taloustieteen professori Niku Määttänen koki sähkön alv-alennuksen huonona ratkaisuna todelliseen ongelmaan eli siihen, ettei Suomessa tuoteta tarpeeksi sähköä. Määttäsen mukaan alennukset ja tuet eivät kannusta kansalaisia säästämään sähköä, jota nyt kipeästi tarvittaisiin. Kun hinta on kova, ihmiset vähentävät kulutusta, jonka seurauksena hinta voi lähteä laskuun. Nyt pelkona on, että veroalennuksen myötä kulutus ei vähene ja sähkön hinta alkaa nousta. Tästä tilanteesta kärsisivät eniten pörssisähkönostajat ja hyötyisivät energiayhtiöt.

Ainut vaihtoehto on pörssisähkö

Moni sähköyhtiö lopetti syksyllä, hintojen noustessa, tarjoamasta muita sopimuksia kuin pörssisähkösopimuksiaMääräaikaisten sopimusten hinnat ovat olleet korkeat ja monelle pörssisähkö on myös näyttäytynyt ainoana mahdollisuutena vaikuttaa sähkölaskun loppuhintaan. Ilman sopimusta jääneille pörssisähkö on usein ollut ainut vaihtoehto, johon tarttua.

Viime jouluna koettu sähkön hintojennousu ajoi kuitenkin monen pörssisähkönostajan talouden tiukille. Näille talouksille valtion myöntämillä tuilla voi olla suuri merkitys etenkin, jos kodin sähkökulut ovat suuret.

Lähde: Draivi Media


Muita mielenkiintoisia aiheita muualta luettavaksi

Samsung XCover 5 – älypuhelin joka kestää haasteet

Samsung XCover 5 on älypuhelin, joka on suunniteltu kestämään haasteita. Laite on suojattu pölyn- ja vedenkestävällä kotelolla, mikä tekee siitä ihanteellisen valinnan ihmisille, jotka ovat jatkuvasti liikkeellä ja alttiina sääolosuhteille.

Tutustu Samsung Galaxy S21 Ultraan – huippuluokan älypuhelin

Samsung Galaxy S21 Ultra on yksi markkinoiden kehittyneimmistä älypuhelimista. Se tarjoaa huippuluokan teknologian, kuten 5G-yhteyden, tehokkaan suorittimen ja erinomaisen kameran. Lisäksi sen suuri ja tarkka näyttö tekee siitä erinomaisen valinnan videoiden katseluun ja pelaamiseen. Kaiken kaikkiaan Samsung Galaxy S21 Ultra on erinomainen valinta vaativille käyttäjille, jotka haluavat parhaan mahdollisen kokemuksen älypuhelimeltaan.

Koe kaupunki uudella tavalla – vuokraa sähköpotkulauta

Sähköpotkulauta vuokraus on nopeasti kasvava trendi kaupungeissa ympäri maailman. Se tarjoaa helpon ja ympäristöystävällisen tavan liikkua kaupungissa, ilman tarvetta omistaa omaa ajoneuvoa. Sähköpotkulaudat ovat myös erittäin käteviä lyhyiden matkojen tekemiseen ja niitä voi helposti vuokrata monilta eri yrityksiltä. Vuokraamalla sähköpotkulaudan voit kokea kaupungin uudella tavalla, välttää ruuhkia ja nauttia liikkumisesta vaivattomasti.

Maamme laulu – kansallishymni joka yhdistää suomalaisia

Maamme laulu on Suomen kansallislaulu ja yksi maamme merkittävimmistä kulttuuriperinnöistä. Sen sanoitukset ovat syvällisiä ja kauniita, ja ne kertovat Suomen luonnosta ja historiasta. Maamme laulu yhdistää suomalaisia eri puolilta maata ja on tärkeä symboli kansallisen yhtenäisyyden kannalta. Sitä lauletaan juhlapäivinä, koulujen tilaisuuksissa ja monissa muissa tilanteissa, joissa halutaan juhlistaa suomalaisuutta. Maamme laulu on osa Suomen historiaa ja kulttuuria, ja se jatkaa elämäänsä tärkeänä osana suomalaista identiteettiä.


Löydä edullinen laina lainaaverkossa.fi ja Axolainan avulla

Axolaina vertaa puolestasi 2000 € – 60 000 € lainat

  • Et sitoudu mihinkään
  • Se ei maksa sinulle mitään
  • Saat parhaan tarjouksen
Klikkaa tästä ja pääset suoraan Axolainan lainatarjous-lomakkeeseen

Vastaa