Jouluna ajatukset harhailevat lahjoista omaan talouteen

Tänä vuonna joulu rasittaa perheiden taloutta tavallista enemmän energiakriisin ja sähkönhinnan vuoksi, mutta myös perinteisten ongelmien, kuten mistä ostaisi lahjoja ja mitä ne olisivat. Kasinotarjoukset tarjoavat mahdollisuuden omaan lahjaan aikuisille, sille mutta sen lisäksi ongelmia voi ratkoa vaikka lukemalla eri kaupunkien uutisia, tai katsomalla vaikka tähtien autojen kuvia ja unelmoimalla lottovoitosta.

Kuusi ja joulun kukat

Joulupuuseuran arvion mukaan Suomessa pystytetään tänäkin jouluna noin 1,4 miljoonaa joulukuusta. Luku sisältää myös julkisissa tiloissa olevat joulukuuset. Suomessa myytävistä joulukuusista vajaa miljoona tulee kotimaisilta joulukuusiviljelmiltä, noin 300 000 haetaan omasta metsästä ja noin 150 000 puuta tuodaan ulkomailta. Onko tänä vuonna joulukuusia miten myynnissä netin erilaisissa paikallisissa ostopaikoissa kuten esimerkiksi Lohjan tarjoussivulla tai Vihdin tarjoussivulla, sen aika näyttää, ainakin muita tuotteita siellä on tasaisesti tarjolla. Kuten myös Alennuskooditsuomi sivustolla on hyviä nettitarjouksia vaikka ja mistä.

Suosituimmat joulukukat ovat hyasintti, joulutähti ja ritarinkukka eli amaryllis. Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomen kasvihuoneissa kasvatettiin vuonna 2020 noin 3 miljoonaa hyasinttia, 1,4 miljoonaa joulutähteä ja 1,1 miljoonaa ritarinkukkaa. Kauppapuutarhaliiton selvityksen mukaan hyasintteja on tänä vuonna viljelty noin 2,9 miljoonaa, joulutähtiä 1,7 miljoonaa ja ritarinkukkia 1,1 miljoonaa. Kauas on tultu oravannahka aikojen vaihtokaupasta netin verkkokauppaan. Plantagenin kyselytutkimuksen mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta suunnittelee ottavansa joulukuusen tänä vuonna. 32 prosenttia aikoo ottaa kotiinsa jouluksi aidon kuusen ja 25 prosenttia tekokuusen. 6 prosenttia kertoo hankkivansa sekä aidon että tekokuusen.


Saunaan jouluna

Siinä missä kahvi kuuluu jouluun, kuuluu joulunaikaa myös joulusauna. Harvian teettämän kyselyn mukaan saunominen kuuluu jouluperinteeseen yli 80 prosentilla suomalaisista. Suosituin aika löylyille on aattoilta, jolloin saunoo 40 prosenttia vastaajista. Seuraavaksi suosituin aika on jouluaaton iltapäivä, jolloin saunoo lähes yhtä moni. Aamupäivällä saunoo 20 prosenttia. Sauna ja Suomen tuhannet järvet ovat hyvä yhdistelmä myös ulkomaalaisten turistien houkuttelemiseksi Suomeen.

Viihde ja perinteet

Tekijänoikeusjärjestö Gramex selvitti, mitkä joululaulut soivat jouluna 2019 eniten yksityisissä radioissa. Soitetuin joululaulu oli Wham!-yhtyeen Last Christmas (902 soittokertaa). Toiseksi soitetuin joulukappale oli Mariah Careyn All I Want For Christmas Is You (781 soittokertaa). Kolmantena ja samalla ensimmäisenä kotimaisena kappaleena oli Vesa-Matti Loirin Sydämeeni joulun teen (587 soittokertaa). Joulun neljänneksi soitetuin kappale oli Katri Helenan Joulumaa 492 soittokerralla. Gramex on laatinut tilaston radioilta saamiensa soittotietojen perusteella. Mutta miten musiikkia kuunnellaan, nykyinen digiaika on älypuhelinten ja tablettien kulta-aikaa. Ja Netflix sarjat ja muut HBO, Disney, SkyshowTime vievät katsojat perinteisen television ohjelmien parista pois. Tai jos olet kiinnostunut ruotsalaisen musiikin uutisista, sillekin on luonnollisesti omat kanavansa.

Pelaaminenkin on muuttunut, toisaalla pelataan uusia aikuisille tarkoitettuja videopelejä, joita pelataan myös nuorempien pelaajien parissa, mutta toisaalta voidaan myös pelata täysin aikuisille tarkoitettuja pelejä onnenpelien ja rahapelien maailmasta.

Jouluruoasta

Lihatiedotuksen teettämän joulukinkun ostoaikomuksia selvittäneen tutkimuksen mukaan 75 prosenttia suomalaisista kotitalouksista ostaa joulukinkun. Kinkun hankkivista kotitalouksista 87 prosenttia valitsee kotimaisen kinkun. Ulkomainen kinkku hankitaan kahteen prosenttiin talouksista. Ruoan maahantuontiyritys Lejoksen toteuttamassa Joulu on sun -tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten joulunviettoon ja joulun ajan ruokailuun liittyviä merkityksiä ja mieltymyksiä. Tutkimuksen mukaan joulutunnelman suomalaisille tekee jouluruoka, ja se menee jopa perheen ja ystävien kanssa yhdessä vietetyn ajan edelle. Jopa 80 prosenttia vastaajista piti jouluruokaa tärkeimpänä joulutunnelman luojana. Lidlin joulututkimuksen 88 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, ettei joulupöydän tarvitse olla terveellinen. Perinteistä joulupöytää arvostaa 51 prosenttia vastaajista, mutta toivoo siihen jotain vaihtelua. Vastanneista 14 prosenttia aikoi lisätä joulupöytäänsä kasvista, ja 5 prosenttia vegaanisia ruokia.


Löydä edullinen laina lainaaverkossa.fi ja Axolainan avulla

Axolaina vertaa puolestasi 2000 € – 60 000 € lainat

  • Et sitoudu mihinkään
  • Se ei maksa sinulle mitään
  • Saat parhaan tarjouksen
Klikkaa tästä ja pääset suoraan Axolainan lainatarjous-lomakkeeseen

Vastaa