Joka toinen korjaushanke lykkääntyy taloudellisen tilanteen vuoksi

Useampi kuin joka toinen suomalainen, 52 prosenttia, joka suunnitteli remontti- tai rakennushanketta vuoden 2022 aikana, on päättänyt lykätä hanketta taloustilanteen vuoksi. Tämä käy ilmi uudesta Sifo-tutkimuksesta, jonka tilaaja on tänä syksynä Suomen markkinoille tuleva kodinfiksaajaketju Jula.

– Tiedämme, että monet suomalaiset rakastavat kodin fiksaamista, mutta nykyinen taloustilanne pakottaa monet priorisoimaan menonsa uudelleen. Pitkällä aikavälillä tämä saattaa johtaa talojen ja asuntojen arvon alenemiseen. Onneksi on monia tapoja pitää huolta kodista ilman, että se tulee liian kalliiksi”, Julan Suomen maajohtaja Jaakko Soini sanoo.

Useampi kuin joka toinen suomalainen, 52 prosenttia, joka suunnitteli remontti- tai rakennushanketta vuoden 2022 aikana, on päättänyt lykätä hanketta. Syynä on muuttunut taloustilanne, jossa uhkaavat korkojen nousu ja inflaation kiihtyminen. Tämä käy ilmi Sifo-tutkimuksesta, jonka tilasi Suomen markkinoille syksyllä tuleva kodinfiksaajaketju Jula.

Keski-ikäiset, 30–49-vuotiaat suomalaiset lykkäävät todennäköisimmin remontti- ja rakennushankkeitaan – peräti kaksi kolmasosaa ikäryhmästä, 67 prosenttia, sanoo lykänneensä hankkeitaan taloudellisista syistä. Sen sijaan 65–79-vuotiaista miehistä yhtä suuri osuus, 67 prosenttia, on päättänyt toteuttaa hankkeensa suunnitellusti. Kaiken kaikkiaan 46 prosenttia suomalaisista kertoi suunnitelleensa kodin kunnostamista tai rakentamista vuoden aikana. 

– Haluamme motivoida ihmisiä fiksaamaan asioita itse ja luomaan itselleen aktiivisen ja hauskemman elämän. Yksinkertaisilla keinoilla suomalaiset voivat saada kotinsa näyttämään hyvältä, vaikkei olisi suuren remontin aika”, Jaakko Soini sanoo.

Kodinfiksaajaketju Jula avaa tänä syksynä ensimmäisen tavaratalonsa ja verkkokauppansa Suomeen. Ensimmäisenä vuorossa on Vaasaan avattava tavaratalo. Keväällä 2023 Jula avaa seuraavan tavaratalonsa Raisioon, ja tavoitteena on avata lähivuosina useita muita tavarataloja ympäri Suomea

Viisi vinkkiä: Vähennä kodin korjauskustannuksia

1. Priorisoi pienemmät hankkeet
Jos täysremontti on liian kallis, voit tehdä suuren muutoksen pienellä rahalla. Esimerkiksi laattojen uudelleenmaalaaminen tai keittiön ovien nuppien vaihtaminen voi antaa keittiöllesi suuren piristysruiskeen pikkurahalla.

2. Uudelleenkäytä rakennusmateriaaleja
Tori.fi:n ja Huuto.net:n kaltaisilla sivustoilla myydään kaikkea käytetyistä keittiötarvikkeista kylpyhuoneen lavuaareihin halvalla. Voit myös käyttää tilaisuutta hyväksesi ja myydä itse purkamasi rakennusmateriaalit.

3. Ajattele energiaa
Lämmitykseen ja energiahuoltoon investoiminen kannattaa pitkällä aikavälillä – aurinkokennot tai vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä voivat maksaa itsensä takaisin muutamassa vuodessa. Vaihda myös LED-valoihin ja kytke ne ajastimiin.

4. Valitse yksi akku
Älykkäiden akkujärjestelmien ansiosta tarvitset vain yhden akun ja laturin kaikkien saman sarjan työkalujen käyttämiseen.

5. Älä hutiloi
Tee piirustus ennen projektin aloittamista tai tee pahvista malleja, jotta näet, kuinka suuri huonekalu on todellisuudessa. Koemaalaa aina pieni alue, jotta voit varmistaa, että olet valinnut oikean värin.

Tietoa tutkimuksesta
Kantar Sifo toteutti tutkimuksen Julan toimeksiannosta 29. elokuuta – 5. syyskuuta 2022 välisenä aikana. Seuraavaan kysymykseen vastasi 1 016 18–79-vuotiasta suomalaista valtakunnallisesti edustavasta otoksesta:

Tarkoittaako taloustilanne inflaation ja korkojen nousun myötä sitä, että olet tähän mennessä vuonna 2022 päättänyt lykätä suunniteltua remontti- tai rakennushanketta kotonasi?
– Kyllä, olen päättänyt lykätä tällaisia hankkeita: 24,4 prosenttia.
– Ei, toteutan tällaiset hankkeet suunnitellusti: 21,7 prosenttia.
– En ole suunnitellut tällaisia hankkeita: 50,3 prosenttia.
– En osaa sanoa, en tiedä: 3,7 prosenttia.

Tietoa Julasta
Jula Industri perustettiin vuonna 1979 perheyrityksenä Jultorpin maatilalla Skaran ulkopuolella. Karl-Johan Blank, Julan omistaja, on ollut mukana yrityksessä alusta alkaen ja rakentanut siitä yhden Ruotsin suurimmista yksityisomistuksessa olevista konserneista, Jula Holdingin. Konsernin pääkonttori sijaitsee Skarassa, ja sillä on toimintaa vähittäiskaupan, kiinteistö-, rahoitus-, logistiikka-, hotelli-, ympäristö- ja energia-aloilla. Julalla on noin 4500 työntekijää, ja sen liikevaihto vuonna 2021 oli yli 10,4 miljardia kruunua. Lisätietoja löydät kotisivuiltamme.

Jula aloitti vähittäiskauppayrityksenä ja se tarjoaa ”tee-se-itse” ihmisille laajan valikoiman tuotteita kotiin, puutarhaan ja vapaa-aikaan edulliseen hintaan. Yrityksellä on verkkokauppa ja yli 100 tavarataloa Ruotsissa, Norjassa ja Puolassa. Syksyllä 2022 Jula laajentuu Itävaltaan ja Suomeen. Lisää Julan historiasta voit lukea täältä.


Löydä edullinen laina lainaaverkossa.fi ja Axolainan avulla

Axolaina vertaa puolestasi 2000 € – 60 000 € lainat

  • Et sitoudu mihinkään
  • Se ei maksa sinulle mitään
  • Saat parhaan tarjouksen
Klikkaa tästä ja pääset suoraan Axolainan lainatarjous-lomakkeeseen

Vastaa